Keskipalkkoja tarkastelemalla saa käsityksen siitä, mitä jollakin tietyllä toimialalla tai esimerkiksi maantieteellisellä alueella keskimäärin tienataan. Taloustutkan Kuntakatsaus-toiminnosta löytyy helposti tietoa kuntien tilanteista, ja päätimmekin tutkia sen avulla muutamien suurimpien kaupunkien keskipalkkoja. Valitsimme tarkasteluun Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun, Vaasan ja Rovaniemen. Selvitimme siis missä päin kannattaa asua, jos Suomen korkeimmat palkat houkuttelevat!
Lisäsimme Kuntakatsauksen hakuun yllä mainitut kaupungit keskittymättä johonkin tiettyyn toimialaan. Hakutuloksista tarkastelimme mediaaneja, ja saimme sieltä seuraavanlaisia kuvaajia. Ensimmäisessä kuvaajassa on esitetty alueiden keskipalkkojen kehitys vuosina 2015–2019.
Jokaisessa kaupungissa keskipalkkojen trendi on ollut vuodesta 2016 alkaen nouseva. Huomattavaa on, että Helsingissä on näistä kaupungeista saavutettu korkein keskipalkka, joka vuoden 2019 kohdalla oli 3269€, kun taas kaikissa muissa tarkastelemissamme kaupungeissa keskipalkat sijoittuivat samana vuonna jonnekin 2700 ja 3000 euron välille. Oulussa luku on 2956€, Vaasassa 2919€, Tampereella 2911€, Turussa 2907€ ja Rovaniemellä 2703€.
Vertailun vuoksi halusimme tarkastella työllistävien yritysten kannattavuutta samoilla paikkakunnilla. Kannattavuuseroja esittää seuraava return on investment (ROI) -kuvaaja:
On mielenkiintoista huomata, että kannattavuus on korkeampi niillä paikkakunnilla, joissa keskipalkat ovat matalampia. Rovaniemellä keskipalkat ovat tarkasteltujen kaupunkien joukossa matalimmat, mutta samalla sieltä löytyvät myös kannattavimmat yritykset. Helsingissä tilanne on käänteinen: siellä ovat korkeimmat keskipalkat, mutta toisaalta yritysten kannattavuus on vertailun matalin.
Huomattavaa on myös se, että vaikka keskipalkat ovat selkeästi olleet nousussa vuosien 2015−2019 välisenä aikana, kannattavuus on pysynyt suurin piirtein samana. Liikehdintää on kyllä ollut molempiin suuntiin, mutta se on suhteellisen vähäistä. Yksinkertainen johtopäätös tästä lienee se, että palkkojen nousun myötä myös yritysten tarjoamien palveluiden ja tuotteiden hinnat ovat nousseet suunnilleen samassa suhteessa – muutoinhan yritysten keskimääräisessä kannattavuudessa olisi nähtävissä erilainen kehitys.
Lopuksi tarkastelimme vielä paikkakuntien muuttovoittoa ja -tappiota sekä väkilukuja. Alla olevasta kuvaajasta voi huomata, että vaikka Helsingissä on näistä kaupungeista korkein palkkataso, sen muuttotappio on ollut merkittävää etenkin verrattuna muihin kaupunkeihin. Ero vuosien 2013 ja 2020 välillä on huomattava: vuonna 2013 Helsingin luku oli 4086 ja vuonna 2020 luku oli −983.
Helsingin korkea palkkataso ei siis ole saanut jatkuvaa muuttovoittoa aikaan. Toisaalta pelkän Helsingin sijaan voisi myös tarkastella pääkaupunkiseudun kaupunkeja yhtenä kokonaisuutena, sillä Helsingissä työskentelevät asuvat usein muissakin pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Tampereella muuttovoittoa on ollut havaittavissa etenkin vuosien 2015−2017 välillä, mutta sitten tilanne on taas tasaantunut. Helsingin lisäksi myös Vaasassa ja Rovaniemellä on käyty paikoitellen negatiivisissa lukemissa.
Toisaalta väkiluku on pysynyt näiden vuosien aikana suhteellisen tasaisena. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka Helsinki on ollut muuttotappiollinen, sen väkiluku on koko ajan kasvanut tasaisesti. Alla olevasta kuvaajasta voi havaita, että muilla paikkakunnilla väkiluku ei juurikaan ole muuttunut.
Taloustutkasta saa tietoa keskipalkoista myös toimialakohtaisesti, ja tulemmekin tarkastelemaan toimialakohtaisia eroja myöhemmissä blogiteksteissä. Kokeile sillä välin millaisia havaintoja voit tehdä palveluamme hyödyntäen. Ehkäpä löydät uusia liiketoimintamahdollisuuksia tai pääset harkitsemaan toiminnan suuntaamista tai laajentamista uudelle alueelle. Taloustutkan avulla pääset ottamaan harppauksia kohti menestyksekkäämpää liiketoimintaa!
Ota Taloustutka koekäyttöösi kahdeksi viikoksi
Käytämme syöttämiäsi tietoja vain kokeilutunnuksen luontiin ja koekäyttöjaksoon liittyvään yhteydenottoon. Tietojasi ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Voit olla yhteydessä yritykseemme ja pyytää tunnuksen ja yhteystietojesi poistamista tarvittaessa.