Päätöksenteko voi olla hankalaa niin arki- kuin työelämässäkin. On arvioitu, että ihminen tekee päivässä tuhansia tietoisia päätöksiä (Labuzetta & Sahakian, 2013), ja kun asiaa lähtee ajattelemaan pidemmälle, voi tuntua siltä, että lähestulkoon kaikki pyörii päätöksenteon ympärillä!
Yritysjohtajana joutuu tärkeiden päätösten äärelle vielä keskivertoa useammin. Tärkeiden päätösten kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla yksin: kun päätöksellä on merkittävä vaikutus yritykseen tai sen taloudelliseen tilanteeseen, kannattaa päätöksenteon apuvälineenä hyödyntää erilaisia tekniikoita ja työkaluja. Tällöin päätöksenteosta tulee jäsennellympää ja hallitumpaa.
Taloustutkan yrityshakukone on tähän oivallinen apuväline. Se helpottaa päätöksentekoa monesta eri näkökulmasta, auttaen prospekteihin, asiakkaisiin, alihankkijoihin ja kumppaneihin liittyvien muutosten seuraamisessa. Kun toiminta tapahtuu laajassa mittakaavassa, on miltei välttämätöntä hieman automatisoida muutosten seurantaa. Taloustutka huomaa puolestasi esimerkiksi seurattujen yritysten liikevaihdon/tuloksen liikkeet, tai raportoi vaikkapa toimitusjohtajan vaihdoksesta.
Seurannan lisäksi Taloustutka tarjoaa muitakin hyödyllisiä päätöksentekoa helpottavia ominaisuuksia. Alla on listattuna muutama seikka, joihin kannattaa panostaa päätöksiä tehdessä:
- Ymmärrä ongelma, jota ratkot
Yleensä merkittävien päätösten taustalla on jokin ongelma, jota päätöksellä pyritään ratkaisemaan. Oli kyseessä sitten päätös liittyen markkinointistrategiaan tai vaikka rekrytointeihin, kannattaa aiheeseen paneutua kunnolla. Taloustutkan avulla syvennyt ongelmaasi esimerkiksi vertailemalla yritysten ja toimialojen tilanteita taloustiedon avulla.
- Hanki runsaasti tietoa
Vaikka tuntisitkin päätöksen kannalta merkittävän aihepiirin hyvin, lisäinformaatiosta on silti useimmiten hyötyä. Taloustutkan yrityshakukone mahdollistaa yritystietojen selvittämisen helposti ja nopeasti. Kartoita esimerkiksi millaisia riskitekijöitä päätökseesi liittyy ja vältä mahdolliset kompastuskivet.
- Sitoudu päätökseesi
Yritystiedon ja markkinaymmärryksen avulla muodostettu ja perusteltu itsevarmuus sinetöi kannattavat päätökset. Määrätietoisena ja sitoutuneena päätöksentekijänä saat helpommin tuen ja luottamuksen muilta toimijoilta ja työntekijöiltä. Tällöin myös he ovat valmiita tekemään töitä onnistumisen eteen.
Kaikesta huolimatta on muistettava, että päätöksentekijöitä on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin, ja erilaiset keinot tehokkaiden päätösten tekemiseksi toimivat meihin eri tavoin. Päätöksenteon voidaan karkeasti sanoa perustuvan joko intuitioon tai järkeen ja tietoon, kuten tilastoihin ja analytiikkaan. On hyvä tunnistaa millainen päätöksentekijä itse on, sillä ymmärrys siitä tehostaa ja helpottaa päätöksentekoa stressaavissa ja merkittävissä tilanteissa.
Voit testata hauskalla Kent State Universityn testillä minkälainen päätöksentekijä olet ja löytää juuri sinulle sopivia apukeinoja. Klikkaa tästä!
Ota Taloustutka koekäyttöösi kahdeksi viikoksi
Käytämme syöttämiäsi tietoja vain kokeilutunnuksen luontiin ja koekäyttöjaksoon liittyvään yhteydenottoon. Tietojasi ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Voit olla yhteydessä yritykseemme ja pyytää tunnuksen ja yhteystietojesi poistamista tarvittaessa.