Hyvien liidien löytämiseen on monia keinoja. Yhdistämällä parhaat, viedään asiakashankinnan tehot sellaiselle tasolle, että liidejä tulee jatkuvalla syötöllä. Lisäksi saadaan aikaiseksi paremmin kohdistettuja liidilistoja, jotka parantavat myyjien onnistumista. Tässä on lyhyt muistilista, mikä kannattaa käydä läpi. Huomaat, että aina on jokin osa-alue, johon voisi panostaa enemmän. Listan kertaaminen ainakin kerran kuukaudessa tiimisi kanssa auttaa tasapainottamaan panostuksia asiakashankinnan eri osa-alueisiin.
Seuraa markkinoita ja sosiaalista mediaa, kuuntele verkostoasi ja pidä ääntä
Verkostojen läpikäyminen ja uusimpien huhujen kertaaminen tiimin kanssa on hyvä tapa lähteä liikkeelle. Missä ovat tällä hetkellä ostohalukkaimmat yritykset? Markkinoilla liikkuvat huhut esimerkiksi kohdeyritysten laajenemisesta tai investoinneista voi olla hyödyllistä tietoa, jonka pohjalta on hyvä lähteä kartoittamaan mielenkiintoisia yrityksiä. Markkinalla vilisee erilaisia tarinoita, joita mielipidevaikuttajat ja yritykset levittävät. Digitalisaatio tarkoittaa tarvetta ohjelmoinnille, henkilöstön hyvinvointiin satsaus tarvetta konsultoinnille ja niin edelleen.
Seuraamalla eri yrityksiä Linkedinissä ja Facebookissa törmäät mielenkiintoisiin päivityksiin ja voit havaita osto- ja tarvesignaaleja. Tartu myös henkilökohtaisiin julkaisuihin ja käy keskustelua. Teroita oma sosiaalinen yritysprofiilisi huippukuntoon. Hio arvolupaus teräväksi: anna kaikkien kuulla siitä ja lunasta se uusien asiakkaittesi kanssa. Kun onnistut, asiakkaat alkavat kertoa positiivisista kokemuksistaan puolestasi.
”Screenaa” yritystietoa ja seuraa yrityksiä koskevia uutisia
Yritystietojen haku ja tarkistus ovat asiakashankinnan kivijalka. Liidien etsinnässä yritystietokannasta suodatuksen perusteena kannattaa olla vähintään muutama kriteeri (esimerkiksi paikkakunta, koko, liikevaihto). Mitä enemmän suodattimia käytät, sen tarkemmin osut maaliin sopivien liidien kartoittamisessa. Taloustutkan avulla pääset nopeasti tutustumaan uuden toimialan yrityksiin ja niiden taloudelliseen tilanteeseen. Voit toteuttaa hetkessä yritysvertailuja ja nostaa esille esimerkiksi tietyn toimialan taloudellisesti menestyneimmät yritykset. Tämä lähestymistapa auttaa ymmärtämään, miten ja mihin myyntiresursseja kannattaa kohdistaa ja mistä yrityksistä yleisesti ottaen kannattaisi lähteä liikkeelle.
>Olemme pian julkaisemassa ”Tutka” -nimisen ominaisuuden, jonka avulla voit tehdä seurantalistan kiinnostavista yrityksistä. Seurantalista antaa automaattiset ilmoitukset PRH:n tehdyistä tilamuutoksista, henkilömuutoksista ja tilinpäätöstietojen päivityksistä. Lisäksi saat heti ilmoituksen mahdollisista maksuhäiriömerkinnöistä.
Liity kiinnostavien toimialojen sosiaalisiin ryhmiin
Seuraa Twitteriä ja Linkediniä ja liity kiinnostaviin ryhmiin, joissa vaikuttajat ja päätöksentekijät viihtyvät. Etsi kohderyhmäsi käytetyimmät hashtagit, tallenna ne ja skannaa tweet-viidakosta mielenkiintoisimmat keskustelut. Kuuluta mielipiteesi, kerää ideoita ja mielenkiintoisia potentiaalisia yhteyshenkilöitä keskusteluista. Voit selvittää heidän yritys-yhteytensä Linkedinissä ja Taloustutkassa.
Osallistu tapahtumiin
Vaikka tapahtumamarkkinointi ja tapahtumiin osallistuminen ovat perinteistä jalkatyötä, ne ovat silti yksi paras tapa kerätä B-2-B liidejä. Lisäksi tapahtumien avulla yritys voi saada itselleen paljon näkyvyyttä verkossa. Tapahtumissa verkostoituvat tyypillisesti ekstrovertit puheliaat persoonat. Jos juttu ei luista niin sulavasti ja tuntemattomien lähestyminen ei ole luontevaa, toinen tapa on hyödyntää tapahtuman yhteyteen liittyvää sosiaalista mediaa. Tapahtumista hyötyvät erityisesti aktiiviset Tweettaajat. Tweettaus mahdollistaa tehokkaasti ”digitaalisen bondauksen” kiinnostavien ihmisten kanssa ajankohtaisten aihepiirien ympärillä.
Seuraa rekrytointitarpeita ja henkilöstömuutoksia
Kun yritys rekrytoi, tapahtuu usein muitakin muutoksia. Uudet työntekijät palkataan aina tarpeeseen ja he tarvitsevat välineet työskentelyyn. Henkilöstövähennysten kohdalla yritystoimintaa yleensä tehostetaan ja yritys on usein avoin uusille tehostaville toimintamalleille. Yhteydenoton paikkoja voi aueta niin ylä- kuin alamäissä. Tärkeintä on olla mukana tukemassa yritystä positiivisella otteella ja tarjota hyödyllisiä ratkaisuja.
Image credit:
rawpixel.com
Ota Taloustutka käyttöösi kahdeksi viikoksi
Käytämme syöttämiäsi tietoja vain kokeilutunnuksen luontiin ja sähköpostin välityksellä tapahtuvaan yhteydenottoon. Tietojasi ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Voit olla yhteydessä yritykseemme ja pyytää tunnuksen ja yhteystietojesi poistamista tarvittaessa.