SRV Rakennus lyhyesti
SRV Rakennus on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja, joka keskittyy kaupunkikeskusten rakentamiseen. Yhtiö on perustettu 1987 ja toimii eri kasvukeskuksissa Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Suomen liiketoiminta kehittää ja rakentaa SRV:n asiakkaille asuntoja, liike- ja toimistotiloja, sairaaloita ja muita hyvinvoinnin toimitiloja, logistiikkakeskuksia ja hotelleja, kalliotiloja sekä muita vaativia erityistiloja. Toteutettavat hankkeet voivat olla omaperusteisia, omakehitteisiä tai selkeitä urakoita, jotka SRV:n osaajat ja laaja urakoitsijaverkosto toteuttavat tehokkaasti SRV Mallilla. Omaperusteinen hanke on SRV:n itse kehittämä, eikä sitä olen rakentamisen alkaessa vielä myyty. Tällaisessa hankkeessa SRV kantaa sekä myynti- että rakentamisen riskin, ja hanke tuloutuu vasta kun kohde on valmis ja myyty.
SRV hyödyntää Taloustutkaa alihankintaketjun valvonnassa ja hankintasuunnittelussa
Jussi Närhillä on omana työmaanaan Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Sairaala Novan rakennusprojekti. Hänen tehtävänään SRV:llä on tehdä hankintoja, jotka sisältävät rakennusmateriaalit, alihankkijayritykset ja työntekijät. Lisäksi oleellinen osa työtä on valvoa nykyisiä alihankkijoita ja havaita, ehkä myös ennakoidakin, alihankintaketjun yrityksissä tapahtuvia muutoksia ja niistä koituvia ongelmia.
”Seuraamme ja arvioimme uusien urakoitsijoiden talouslukuja, maksukykyä ja luotettavuutta. Näin hallitaan toimitusketjuun liittyviä riskejä. Tämä on erityisen tärkeää rakennusalalla, jossa sopimukset voivat olla pitkiä ja projektikohtaisia.”
Taloustutka on suunniteltu helpottamaan erityisesti kumppaniverkoston hallintaa. Tarvittavien dokumenttien ja raporttien lataaminen on tehty erityisen helpoksi niitä tarvitseville henkilöille. ”Palvelua on helppo käyttää ja siitä saa nopeasti tarvittavat tiedot. Valmiit raportit ovat helposti saatavilla. Taloustietojen haettavuus on nopeaa ja sujuu vaivattomasti, tilanteesta riippumatta. Suosittelen palvelua muillekin hankintasuunnitteluun ja alihankintaketjun valvontaan.”